Häämatkalta palattiin maanantaina ja heti jatkettiin siitä mihin jäätiin eli banaanilaatikoiden hakemisesta ja niiden täyttämisestä. Selvisi että Jyväskylän Sokoksen Mestarin herkussa olivat keksineet parhaan tavan säilöä banaanilaatikoita, joka oli samalla myös helpoin tapa kantaa niitä. Meillä ei siis ole autoa joten laatikot piti kantaa kotiin - onneksi vain n. 400 metriä. Eli Sokosella säilyttivät laatikoita niin että kaksi pohjaa oli vastakkain ja kummassakin päässä oli kantena ne yläosat. Eli siis pohjat kansien sisään. Näin sai jo kaksi laatikkoa melko tiiviissä paketissa kannettua.
Minun maksimikuormani tällä tavalla oli kuusi laatikkoa - vaikka ihana aviomies ei antanutkaan minun kantaa niin montaa jos oli itse mukana.
Sen lisäksi että asunto piti saada pakattua kolmessa päivässä, oli mies vielä vilustunut Islannissa ja tietysti tämä nuha-kuume tarttui minuunkin muuttoa edeltävänä yönä. Ei voi mitään, elämä on. Vähän kyllä jännitti kun tuollaisen auton ratissa oli kuumeinen kuski ja auton sisällä kaikki meidän omaisuus. Ja me!
Mutta niin kuin näkyy niin Helsinkiin selvittiin! Kaksin ei onneksi tarvinnut selvitä kuin ajamisesta, Jyväskylässä meitä oli auttamassa miehen vanhemmat ja veli ja Helsingin päässä minun äitini ja sisko miehineen.
Tällaisessa banaanilaatikkokaaoksessa asuttiin pari viikkoa. Nyt kaikki huoneet alkavat olla jo kunnossa. Sisustuspostaus tulossa heti kun saan makuuhuoneen kattolampun valmiiksi. Työhuoneessamme on meneillään myös miehen maalaus- ja tietokoneprojektit ja siksi sitä ei ole vielä saatu kuvattua.
Anoppi kysyi pari viikkoa muuton jälkeen että joko alkaa tuntua kodilta. Minusta tämä talo ja kaupunki tuntui kodilta ihan ensimmäisestä päivästä asti. Tottakai Jyväskylää on ikävä, eikä vähiten sen takia että kaikki oli niin lähellä, mutta kyllä minä olen kaikkien Jyväskylässä vietettyjen vuosien ajan ollut ilmeisesti kuitenkin sydämeltäni pääkaupunkiseutulainen.
Viihtyvyyttä toki lisää se että saatiin yksi huone ja neljä vaatekaappia lisää ja nyt kaikki tavarat mahtuvat jonnekin. Sen lisäksi tietokone sai häädön makuuhuoneesta ja kirjahylly olohuoneesta joten tämä asunto näyttää senkin takia siistimmältä. Ja ruokapöytäkin on kaksi kertaa isompi kuin vanha! Meillä onkin ollut jo kahdet illalliskutsut, toiset kummankin vanhemmille ja toiset minun siskon perheelle.
Alussa oli tosin kummallinen olo olla takaisin täällä ja monta viikkoa piti opetella sanomaan lähtevänsä keskustaan eikä Helsinkiin. Pari kertaa siis oikeasti kysyin pihalla mieheltä "Sataakohan Helsingissä?".
